Nuori sääksinaaras M-47379 ”Kaarina"
Nuori sääksinaaras ”Kaarina” pyydystettiin
pesältään Kuhmalahdella 31.8.2003. Se varustettiin
aiemmin kiinnitetyn alumiinirenkaan lisäksi tunnistusrenkaalla
W4 ja aurinkopaneelilla toimivalla satelliittilähettimellä
(paino 35 g, valmistaja Microwave). Kaarina, joka painoi tuolloin
1760 g, oli kolmen poikasen poikueen kuopus, jonka vanhempi sisar
kuului Espanjaan siirrettyjen poikasten joukkoon.
Syysmuutto 2003
Kaarina sai satelliittilähettimen selkäänsä kirjaimellisesti
viime hetkessä. Jo seuraavan päivän (1.9.) iltana lähettimen
kiinnityksen jälkeen Kaarina oli Virossa, josta matka jatkui
Latvian ja Liettuan (3.9.) läpi Valko-Venäjälle, Polesian
mittaamattoman suoalueen pohjoisreunalle. Siellä Kaarina oleskeli
neljä ja puoli viikkoa (4.9.–6.10.), ennen kuin jatkoi
matkaansa Ukrainan (7.10.) poikki Turkkiin. Mustanmeren Kaarina ylitti
yöllä 9.–10.10. Turkissa Kaarina viipyi yli kaksi
viikkoa, josta lähes koko ajan Ankarasta 130–160 km lounaaseen
sijaitsevalla alueella, jossa on paljon pieniä järviä
ja jokia.
Viimeisin signaali Turkista saatiin 27.10. illalla. Seuraavan yön
(28.–29.10.) Kaarina vietti Libanonin rannikolla, 63 km Beirutista
pohjoiseen ja 562 km päässä edelliseltä yöpymispaikaltaan.
Sen jälkeen oli vuorossa yöpyminen (29.–30.10.) Israelin
ja Palestiinan Länsirannan rajamaastossa, 23 km päässä
Jerusalemista länsiluoteeseen.
Iltapäivällä 31.10. saadut paikannukset kertoivat,
että Kaarina oli saapunut Egyptiin. Se oli jo ylittänyt
Siinain niemimaan ja Suezin lahden ja oli matkalennossa Arabian autiomaan
yllä noin 100 km päässä Punaisenmeren rannalla
olevasta Hurghadan turistikeskuksesta. Seuraavaan iltaan mennessä
Kaarina oli ylittänyt Niilin ja yöpyi sen länsipuolella
olevilla vuorilla 42 km Luxorista länsiluoteeseen. Paluu Niilin
laaksoon tapahtui kuitenkin heti seuraavana päivänä,
sillä 2.–3.11. välisenä yönä satelliitin
välittämä viesti paljasti Kaarinan yöpyneen aivan
Niilin rannassa 48 km Luxorista etelään.
Kaarinan matkaan Kuhmalahdelta Niilin laaksoon kului kaikkiaan 62
vuorokautta ja kertyi 4443 kilometriä, joten etenemisnopeus oli
kokonaisuudessaan keskimäärin 71 km/vrk. Koska pysähdyksien
osuus oli 40 vuorokautta, keskinopeus varsinaisina matkapäivinä
oli 202 km/vrk.
Edettyään vielä 46 km Niilin vartta kohti etelää
alueelle, josta on noin sata kilometriä matkaa sekä Luxoriin
että Nasser-järven pohjoispäähän, Kaarina
keskeytti muuttonsa kahdeksi ja puoleksi viikoksi (5.–23.11.).
Kaarina lähti jatkamaan 24.11., jolloin se eteni 224 km ja yöpyi
Nasser-järven itärannalla 45 km Kravun kääntöpiiristä
etelään. Seuraavaksi yöksi (25.–26.11,) Kaarina
oli ehtinyt Sudaniin, Niilin pohjoisen mutkan tuntumaan. Sieltä
matka jatkui Niilin laaksossa kohti etelää–etelälounasta,
mutta noin 100–150 km pääuomasta ja mm. Khartumista
(27.11.) länteen. Kaarina ylitti Niiliin jälleen No-järven
lähistöllä 28.11., jonka jälkeen se otti suunnan
lounaaseen ja vietti 29.–30. 11. välisen yön eteläisessä
Sudanissa, 140 km etäisyydellä Valkoisesta Niilistä.
Seuraavan päivän (30.11.) aikana Kaarina jatkoi edelleen
kohti lounasta ja jätti Niilin laakson lopullisesti taakseen.
Se saapui illalla Kongon Demokraattiseen tasavaltaan ja yöpyi
trooppisessa sademetsässä Kongo-joen pohjoisen päähaaran,
Uelen, alkulähteiden äärellä.
Kahta päivää myöhemmin (2.12.) Kaarina ylitti
länteen virtaavan Uelen pääuoman ja jatkoi edelleen
kohti lounasta. Kongo-joen ylitys oli vuorossa 4.12. Suomen itsenäisyyspäivän
vastaisen yön (5.–6.12.) Kaarina vietti aivan Lopori-joen
kaltaalla 50 km Kongon pääuomasta etelään ja 175
km päässä päiväntasaajasta pohjoiseen.
Kaarinan 7683 km pituinen muuttomatka Kuhmalahdelta Lopori-joelle
kesti kaikkiaan 96 vuorokautta, joista 38 kului matkantekoon ja peräti
58 pysähdyksiin. Kaarinan muuttonopeus oli tähän mennessä
kokonaisuudessaan keskimäärin 80 km/vrk ja varsinaisina
matkapäivinä 202 km/vrk.
Seuraavan yön paikannus (6.–7.12.) oli yllättävä.
Kaarina oli kääntynyt länsiluoteeseen ja palannut takaisin
Kongo-joelle, 308 km länteen edellisestä paikannuksesta
Kongon varrella. Sieltä matka jatkui vastoin odotuksia edelleen
määrätietoisesti länsiluoteeseen ja jopa luoteeseen.
Kongon ja Kongon demokraattisen tasavallan rajajoki Ubangi ylittyi
8.12. Parin seuraavan vuorokauden ajan (9.–11.12.) Kaarina matkasi
poikki Keski-Afrikan tasavallan ja saapui 12.12. Kameruniin. Kahta
vuorokautta myöhemmin (14.12.) satelliitti kertoi Kaarinan saapuneen
Tibatin suurelle tekojärvelle, joka oli pälkäneläisen
Mirjan ensimmäinen talvehtimisalue vuotta aikaisemmin.
Kaarina viihtyi Tibatin alueella kuusi vuorokautta (14.–20.12.).
Sen jälkeen (21.12.–) paikannukset ovat tulleet hyvin suppealta
ylänköalueelta, joka sijaitsee 130 km Tibatin länsipäästä
suoraan länteen ja vain 15 km Nigerian rajalta.
Lopori-joen eli matkansa eteläisimmän pisteen jälkeen
Kaarinalle kertyi vielä 1 316 matkakilometriä, joten kokonaisuudessaan
Kaarina lensi 8 999 km ennen kuin saavutti ”lopullisen”
talvehtimispaikkansa Kamerunissa. Jos Kaarina olisi ”osannut”
käyttää lyhintä reittiä, matkan pituus olisi
ollut ”vain” 6 234 km, joten 2 765 km (30%) Kaarinan muuttomatkasta
kirjautuu ensikertalaisen harhailuksi kohti tuntematonta määränpäätä.
Vietettyään viisi viikkoa (21.12.2003–26.1.2004)
108 km2 laajuisella alueella Adamawan ylängöllä Kaarina
palasi Tibatin tekojärven tuntumaan. Viimeiset paikannukset saatiin
1.2.2004 vajaat 30 km järven itäpäästä koilliseen.
Jäänee arvoitukseksi, mitä sen jälkeen tapahtui.
Lähetin lakkasi joka tapauksessa toimimasta...
|