Talvilintulaskennat
Talvilintulaskennoissa selvitetään talvilinnuston levinneisyys
ja runsaus eri elinympäristöissä eri osissa maatamme
sekä linnuston muutokset talven aikana, talvesta toiseen ja pitkällä
aikavälillä. Laskennoista saadaan lisäksi tietoa lintujen
talvikuolleisuudesta, vaelluslintujen liikkeistä ja muuttolintujen
jäämisestä talvehtimaan Suomeen.
Talvilintulaskennan perusteita
1950-luvun puolivälissä aloitetut talvilintulaskennat ovat
paljastaneet, että talvilinnustomme on merkittävästi
muuttunut viime vuosikymmeninä. Menestyneitä lajeja on ollut
enemmän kuin taantuneita. Noin puolet yleisimmistä 100 talvilinnustamme
on runsastunut ja kolmasosa on taantunut – suhteellisen harvojen
lajien kanta on pysynyt ennallaan. Kehitykseen ovat vaikuttaneet ihmisen
aiheuttamat ympäristömuutokset, kuten muutokset lintujen
talvisessa ravinnonsaannissa, elinpaikkojen määrissä,
suojelussa ja metsästyksessä. Myös talvi-ilmaston pitkäaikaismuutokset
muuttavat linnustoa – erityisesti lähitulevaisuudessa,
jolloin talvilämpötilojen on ennustettu nousevan suuresti
kasvihuoneilmiön voimistuessa.
Laskennassa kirjataan kaikki havaitut linnut 5–15 km pitkältä
vakioreitiltä, jonka yksi tai useampi lintuharrastaja kulkee.
Talvina 1957–2007 laskentoja on tehty kaikkiaan 3670 reitillä;
viime talvina on saatu tulokset noin 500 reitiltä. Retki
kestää
tavallisesti yhden talvipäivän valoisan ajan, mutta voi
olla lyhempikin. Uusia reittejä suunniteltaessa on parasta
varmistaa seudun muilta lintuharrastajilta tai Eläinmuseosta,
ettei reitti osu päällekkäin entisten kanssa. Vanhojen, aiemmin hylättyjen reittien uudelleen laskeminen on myös erittäin suotavaa. Reitistä toimitetaan
kartta Eläinmuseon arkistoon.
Laskijalta edellytetään talvilintujen tuntemus, äänet
mukaan lukien. Laskenta tehdään samalla tavoin vuodesta
toiseen: syyslaskenta 1.–14.11., talvilaskenta 25.12.–7.1.
ja kevätlaskenta 21.2.–6.3. Reitiltä arvioidaan kahdeksalla
eri maastotyypillä kuljetun matkan pituus. Havaitut linnut kirjataan
biotoopeittain: kaatopaikka, kaupunkiasutus, maaseutuasutus, pelto,
metsä, hakkuuaukea, ruovikko tai rantapensaikko ja muu.
|